Huhtikuun puolella saatiin nauttia kahdesta Varjoakatemian dialogisesta ja kiireettömästä oppimistuokiosta. Ensimmäistä setittivät koulutuksen poliittisuuteen syventyneet yliopistomme opiskelijat Esko Harni & Joonatan Virtanen (16.4.) ja jälkimmäistä saapuivat vetämään opettajankoulutuslaitoksen johtoryhmään kuuluvat Emma Kostiainen & Matti Rautiainen (23.4.) otsakkeella "Olipa kerran ilo, mutta onko enää?"
16.4.2013: "Koulutuspolitiikan ajankuva - valta ja kamppailu tänään"
Alustuksen aloitti filosofiaa, elämänkatsomustietoa sekä luokanopettajakoulutusta kolunnut ja yrittäjyyskasvatusta kriittisesti tutkinut Esko Harni, joka tietyllä tapaa keskittyi puheessaan opettajan näkökulman ja toimintaposition tarkasteluun koulutuspolitiikan valtakamppailussa. Harni peilaa aikamme koulutuspolitiikkaa usein juuri yrittäjyyskasvatuksen kautta, joka arvoneutraalia esittävässä mutta silti uusliberalistisessa ideologiassaan ilmentää osuvasti ajan koulutuspoliittista henkeä. Varkoajatemiassa Harni muun mussa teoretisoi, että koulun arjessa tapahtuvat pedagogisesti hyvältäkin näyttävät muutokset (esim. yhteistoiminnallisuuden ja kouludemokratian lisääntyminen) eivät välttämättä johdakaan lopulta yhteiskunnallisesti hyvään lopputulokseen, jos muutoksen yhteiskunnallinen/ koulutuspoliittinen syy ja tavoite ovat vääriä. Esimerkinomaisena kärjistyksenä voisi kysyä vaikka, että mikä on yhteistoiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavan koulun tarkoitus: kasvattaa lapsista toistensa ihmisyyden arvon ymmärtäviä dialogisia keskustelijoita vaiko kasvattaa lapsista rahan arvon ymmärtäviä taitavia sosiaalisia pelaajia yritysmaailman tarpeisiin?
Mielestäni teoriassa on perää mutta silti myös heikkoja kohtia: nähdäkseni juuri tässä kohtaa yksittäinen opettaja pystyy omalla tietoisella pedagogiikallaan määrittelemään esimerkiksi juuri yhteistoiminnallisuuden "arvolatauksen", ja tiedostava luokanopettaja pystyy työssään muutenkin vaikuttamaan omalla toiminnallaan melko paljon oppilaidensa arvoihin ja asenteisiin (ja sitä kautta heidän moraalikasvuun) huolimatta siitä, että koulutuspolitiikassa puhaltaisi mainstream-tasolla vaikkapa vastakkaisen arvomaailman puhuri. Tässä mielessä juuri opettajankouluslaitoksilla on todella vaikuttava rooli siinä yhtälössä, että millaiseen maailmankatsomukseen koulutettu opettajakunta kasvattaa lapsia koulussa, vaikka toki koulun arvomaailmaa muovaa osaltaan myös koulun rakenteet, joihin vaikuttavat muut yhteiskunnalliset tahot voimakkaammin kuin opettajankoulutuslaitokset tai yksittäiset opettajat. Siispä opettaja kasvattaa lapsia ja koulu rakenteillaan kasvattaa lapsia, joko samoilla tai erilaisilla kasvatustavoitteilla, ja se mitä syntyy lopputuloksena on enemmän tai vähemmän "under debate".
Harnin jälkeen jälkimmäisellä puoliskolla jatkoi vieläkin enemmän koulutuksen yhteiskunnallisuutta avannut valtio-opin pääaineopiskelija Joonatan Virtanen, joka tunnetaan myös Jyväskylän ylioppilaskunnan hallituksen ex-puheenjohtajana ja nykyisenä yliopistomme hallituksen eli yliopistomme ylimmän päättävän elimen opiskelijajäsenä. Virtasen ote oli politiikkatieteellinen ja koulutuspolitiikkaa taustoittaeessaan hän kertoi myös paljon muuta yhteiskunnallista analyysia sitoen teoreettisuuden ja käytännöllisyyden yhteen. Puheenaiheina esiintyi muun muassa politiikka-sanan merkitys, poliittisen vallan ja kamppailun luonne, yhteiskunnalliset etujärjestöt (mm. OAJ), koulureformit, joustavuus ja autonomisuus kasvatustavoitteina, koulutuspolitiikan kohteet, yksityiskoulut ja piilo-opetussuunnitelma.
Taisipa joku mainita myös, että "kasvatus on poliittista". Toinen heitti, että "koulutus on poliittista".
16.4.2013: "Koulutuspolitiikan ajankuva - valta ja kamppailu tänään"
Alustuksen aloitti filosofiaa, elämänkatsomustietoa sekä luokanopettajakoulutusta kolunnut ja yrittäjyyskasvatusta kriittisesti tutkinut Esko Harni, joka tietyllä tapaa keskittyi puheessaan opettajan näkökulman ja toimintaposition tarkasteluun koulutuspolitiikan valtakamppailussa. Harni peilaa aikamme koulutuspolitiikkaa usein juuri yrittäjyyskasvatuksen kautta, joka arvoneutraalia esittävässä mutta silti uusliberalistisessa ideologiassaan ilmentää osuvasti ajan koulutuspoliittista henkeä. Varkoajatemiassa Harni muun mussa teoretisoi, että koulun arjessa tapahtuvat pedagogisesti hyvältäkin näyttävät muutokset (esim. yhteistoiminnallisuuden ja kouludemokratian lisääntyminen) eivät välttämättä johdakaan lopulta yhteiskunnallisesti hyvään lopputulokseen, jos muutoksen yhteiskunnallinen/ koulutuspoliittinen syy ja tavoite ovat vääriä. Esimerkinomaisena kärjistyksenä voisi kysyä vaikka, että mikä on yhteistoiminnallisuutta ja sosiaalisuutta korostavan koulun tarkoitus: kasvattaa lapsista toistensa ihmisyyden arvon ymmärtäviä dialogisia keskustelijoita vaiko kasvattaa lapsista rahan arvon ymmärtäviä taitavia sosiaalisia pelaajia yritysmaailman tarpeisiin?
Mielestäni teoriassa on perää mutta silti myös heikkoja kohtia: nähdäkseni juuri tässä kohtaa yksittäinen opettaja pystyy omalla tietoisella pedagogiikallaan määrittelemään esimerkiksi juuri yhteistoiminnallisuuden "arvolatauksen", ja tiedostava luokanopettaja pystyy työssään muutenkin vaikuttamaan omalla toiminnallaan melko paljon oppilaidensa arvoihin ja asenteisiin (ja sitä kautta heidän moraalikasvuun) huolimatta siitä, että koulutuspolitiikassa puhaltaisi mainstream-tasolla vaikkapa vastakkaisen arvomaailman puhuri. Tässä mielessä juuri opettajankouluslaitoksilla on todella vaikuttava rooli siinä yhtälössä, että millaiseen maailmankatsomukseen koulutettu opettajakunta kasvattaa lapsia koulussa, vaikka toki koulun arvomaailmaa muovaa osaltaan myös koulun rakenteet, joihin vaikuttavat muut yhteiskunnalliset tahot voimakkaammin kuin opettajankoulutuslaitokset tai yksittäiset opettajat. Siispä opettaja kasvattaa lapsia ja koulu rakenteillaan kasvattaa lapsia, joko samoilla tai erilaisilla kasvatustavoitteilla, ja se mitä syntyy lopputuloksena on enemmän tai vähemmän "under debate".
Harnin jälkeen jälkimmäisellä puoliskolla jatkoi vieläkin enemmän koulutuksen yhteiskunnallisuutta avannut valtio-opin pääaineopiskelija Joonatan Virtanen, joka tunnetaan myös Jyväskylän ylioppilaskunnan hallituksen ex-puheenjohtajana ja nykyisenä yliopistomme hallituksen eli yliopistomme ylimmän päättävän elimen opiskelijajäsenä. Virtasen ote oli politiikkatieteellinen ja koulutuspolitiikkaa taustoittaeessaan hän kertoi myös paljon muuta yhteiskunnallista analyysia sitoen teoreettisuuden ja käytännöllisyyden yhteen. Puheenaiheina esiintyi muun muassa politiikka-sanan merkitys, poliittisen vallan ja kamppailun luonne, yhteiskunnalliset etujärjestöt (mm. OAJ), koulureformit, joustavuus ja autonomisuus kasvatustavoitteina, koulutuspolitiikan kohteet, yksityiskoulut ja piilo-opetussuunnitelma.
Taisipa joku mainita myös, että "kasvatus on poliittista". Toinen heitti, että "koulutus on poliittista".
Viikko koulutuksen poliittisuuden ruotimisen jälkeen päästiin ilon äärelle, ja sinne meidät veivät OKL:n sympaattinen varajohtaja Matti Rautiainen ja aurinkoinen pedagoginen johtaja Emma Kostiainen. "Olipa kerran ilo, mutta onko enää?" oli tyylilajiltaan ainakin hurmaannuttava narratiivi, empiiris-analyyttinen tutkimus, pseudotieteellinen artikkeli, Opettajankoulutuslaitoksen Sanomien pääkirjoitus ja tragikoominen pakana, mutta ennen kaikkea dialoginen oppimistilanne ja oivaltava essee. Suosittelen tsekkaamaan näin jälkikäteenkin.
Tässä vielä luentomuistiinpanot-tyylilajissa omia tuokiosta heränneitä ajatuksiani. Toivottavasti nämä tuovat sinulle iloa, tai edes ilottomuutta:
Tässä vielä luentomuistiinpanot-tyylilajissa omia tuokiosta heränneitä ajatuksiani. Toivottavasti nämä tuovat sinulle iloa, tai edes ilottomuutta:
- Ilo kietoutuu onnellisuuteen: englannissa monesti näihin viitataan samalla sanalla (happy).
- "Happy children learn better. That may sound banal, but that's also true."
- Oppimisen ilossa on keskeistä: motivaatio (oppimisorientaatio), spontaanius, kiireettömyys.
--> Kuinka hyvin oppimisen ilon ylläpitämisessä onnistuu peruskoulu, joka usein sivuuttaa oppilaiden kiinnostuksen kohteen ja jossa oppimisella on välinearvo ja jossa opetus on monesti kaavamaista sekä OPS-ähkyistä suorittamista kiireessä? Kuinka paljon paremmin asiat ovat edes yliopistossa? - Nauru voi kasvatuksessa ja opetuksessa olla lähennyttävä tai etäännyttävä... mutta naura silti! :)
Itselle nauramisen taito ja naurun käsittely kasvatuksen keskiöön! - Tapahtuvatko koulutukset tylsänvarmassa harmaassa välitilassa? Koulussa olevien ihmisten ei tarvitse sopeutua ilottomuuden struktuureihin, voi myös itse muuttaa niitä. Iloa ja synkkyyttä rohkeasti kasvatuksen estradille (= draama, luottava dialoginen pedagogiikka).
- "Suuren osan tuskastanne olette itse valinneet." Okei true that, mutta se ei ole tekosyy olla muuttamatta myös koulun rakenteita paremmiksi.
- "Iloisuus on merkki onnistumisesta elämässä, ilottomuus epäonnistumisesta."
- "Maailma ois parempi paikka jos kaikki vaa halaisi toisiaan."
Entä millaisia mietteitä Sinulle herää tallenne katsottuasi?
Hymyile ja politisoidu, niin Herätyskellomafiakin tekee! Yksilöinä yhdessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti